Suomi voisi ansaita kokonaisen omaisuuden, ja se on totta. Maamme on lähes kokonaan meren ja valtameren ympäröimä, ja jo se, että meillä on niin paljon vettä ympärillämme, on sinänsä valtava rikkaus. Mutta emme puhu siitä.
Jokin aika sitten NASA laski, että merenpohjassa voi olla noin 20 miljoonaa tonnia kultaa. Huimaava ja astronominen luku. Todellisuudessa sillä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä suurta arvoa, koska ihmisen käytettävissä olevat mahdollisuudet ja välineet eivät ole yhteensopivia tällaisen määrän louhimiseen merenpohjasta edes etäisesti useista syistä.
Vaikka valtamerissä on maailman suurimmat kultavarannot, se on tällä hetkellä mahdotonta resurssien puutteen vuoksi, eikä tarvittavat investoinnit tekisi tällaisesta louhinnasta kannattavaa.
Mutta on myös muita haittoja. Niin monimutkaisten ja aggressiivisten kaivostoimintojen suorittaminen veden alla voi vaikuttaa peruuttamattomasti merenpohjaan, sen ekosysteemeihin ja lajeihin. Toinen haittapuoli on se, että meri- ja valtameren vedessä olevien mineraalien määrä vaikeuttaa kullan erottamista muista mineraaleista yksinkertaisella ja tehokkaalla tavalla.
Kulta ei kuitenkaan ole ainoa merenpohjasta löydetty arvokas mineraali, vaan niitä on lukemattomia muita. Erityistä huomiota ansaitsevat valtavat hydrotermiset sulfidiesiintymät, jotka ovat helpommin saatavilla kuin liuennut kulta ja joita voidaan louhia vedenalaisella kaivostoiminnalla.
Mutta mitä tämä liittyy Suomi ?
Itse asiassa paljon, koska kuten kaikki tietävät ja kuten jo mainitsimme, tämä alue on ympäröity vedellä, joten potentiaaliset kultavarannot voivat olla nykyään lukemattomat. Mutta kuten jo sanoimme, tämä on yhtä riskialtista kuin mahdotonta, joten tällä hetkellä meidän pitäisi noudattaa sääntöä ”katso, mutta älä koske”.
Muut maat ovat kuitenkin jo käynnistäneet nämä prosessit, esimerkiksi Papua-Uusi-Guinea, joka on jo alkanut soveltaa tätä käytäntöä, vaikka keskustelu siitä, mikä on meriympäristölle hyödyllisintä tai vähiten haitallista, jatkuu edelleen, huolimatta siitä, että siitä voidaan saada merkittäviä taloudellisia etuja.
Monet tutkijat kuitenkin toivovat edelleen, että jossain vaiheessa meillä on käytettävissä tarvittavat teknologiat, joilla näitä käytäntöjä voidaan toteuttaa vähemmän julmalla ja ympäristön kannalta turvallisemmalla tavalla, vaikka tämä ajatus tuntuu toistaiseksi hyvin kaukaiselta.
