Mansaari-saarelta löydettiin yli tuhat vuotta vanha kultainen rannekorun fragmentti, joka herätti uudelleen kiinnostuksen alueen viikinkien menneisyyttä kohtaan ja yllätti koko arkeologien ja historianharrastajien yhteisön.
Sisällysluettelo
Keväällä 2025, rutiinikierroksellaan metallinpaljastimella, kokenut harrastaja Ronald Clucas, joka on Mansaaren etsijöiden yhdistyksen jäsen, löysi jotain, joka muutti hänen elämänsä ja jossain määrin myös arkeologisen tietämyksemme tästä alueesta. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun Klukas löysi muinaisen esineen, mutta se oli ensimmäinen kerta, kun hän törmäsi viikinkien kultaan. Eikä se ollut mikä tahansa esine: se oli noin vuonna 1000 jKr. valmistettu rannekoru, viikinkien koru, joka oli valmistettu upealla ammattitaidolla ja joka äskettäin julistettiin Man-saaren kuolinsyytutkijan viraston aarteeksi.
Löydöstä ilmoitti virallisesti Manx National Heritage, saaren kulttuuriperinnöstä vastaava organisaatio, 29. toukokuuta julkaistussa lehdistötiedotteessa. Organisaatio vahvisti myös, että esine on nyt lisätty Man-saaren museon julkiseen kokoelmaan Douglasissa, jossa se on nähtävillä 31. toukokuuta alkaen viikinkien galleriassa.
Viikinkien jumalten kulta
Kyseessä on osa rannekorusta tai rannekkeesta, joka on valmistettu kahdeksasta ohuesta kultatangosta kietomalla. Vaikka nykyinen osa on vain 3,7 senttimetriä pitkä, sen alkuperäinen pituus on arviolta noin 7,7 senttimetriä. Sen silmiinpistävin piirre ei ole vain sen ikä tai valmistustekniikka, vaan myös sen paino: 27,26 grammaa, mikä on huomattava määrä ottaen huomioon sen koon. Tämä tukee hypoteesia, että se oli arvokas esine sekä symbolisesti että taloudellisesti.
Toisin kuin nykyiset korut, nämä viikinkiaikaiset korut eivät olleet pelkkiä koristeita . Niillä oli monia tehtäviä: ne olivat statussymboleja, koriste-elementtejä ja ennen kaikkea vaihdon välineitä. Aikakaudella, jolloin kauppaa voitiin käydä sekä kolikoilla että painon mukaan mitattavilla jalometalleilla, tällainen rannekoru saattoi hetkessä muuttua ”rahaksi”.
Löydetty rannekoru on selvästi leikattu kahdesta kohdasta. Toinen leikkaus on poistanut yhden sen päistä ja toinen on jakanut sen lähes kahtia. Tämäntyyppinen fragmentaatio oli yleistä viikinkiajan taloudessa, erityisesti tilanteissa, joissa hopeaa ja kultaa käytettiin pieninä valuuttayksiköinä. Osat leikattiin kirjaimellisesti sen arvon mukaan, joka tarvittiin kaupan loppuun saattamiseksi. Löydetty fragmentti näyttää olevan samaa alkuperää: se on todennäköisesti käytetty maksuvälineenä ennen kuin se lopulta haudattiin.
Oliko sen omistaja piilottanut sen varalle huonoja aikoja varten? Vai oliko se ehkä rituaalinen uhri skandinaavisille jumalille? Tarkat syyt, miksi tämä fragmentti päätyi maan alle, ovat edelleen tuntemattomat. Selvää on vain, että kuten muutkin viikinkiajalta saarelta löydetyt esineet, se valaisee aikaa, jolloin Irlanninmeren sydämessä käytiin vilkasta kauppaa ja kulttuurivaihtoa.
Mansaari ja sen viikinkien menneisyys
Tämä löytö ei ole ainutlaatuinen. Mansaari, joka sijaitsee strategisesti Ison-Britannian ja Irlannin välissä, oli viikinkien toiminnan keskeinen keskus 900-luvulta 1000-luvulle. Skandinaavit eivät vain asettuneet saarelle, vaan ottivat käyttöön sekatalouden, jossa käytettiin sekä kolikoita että jalometalleja – ilmiötä, jota historioitsijat kutsuvat ”kaksoistaloudeksi”.
Suurin osa saarelta löydetyistä viikinkien esineistä oli hopeaa, mikä tekee kullan löytämisestä erityisen merkittävän. Viikinkien arkeologiassa kulta on huomattavasti harvinaisempaa ja siksi historiallisesti arvokkaampaa.
Esine on myös merkittävä teknisen laadunsa vuoksi. Kahdeksanrivinen punonta vaatii paitsi taitoa myös erityisiä työkaluja ja metallurgian huipputietämystä. Tämä viittaa siihen, että kyseessä ei ollut massatuotettu koru, vaan pikemminkin yksityistilaus, joka oli todennäköisesti tehty jollekin korkea-arvoiselle henkilölle.
Löytäjälle Ronald Klukasille löydöllä on erityinen merkitys. Vuonna 2025 hän juhlii 50-vuotista uraansa metallinetsijänä. Hänen urallaan on muitakin arvokkaita löytöjä, kuten vuonna 2005 löydetyt hopea- ja lyijy-harkot. Mikään aiemmista löydöistä ei kuitenkaan ole ollut yhtä symbolinen ja vaikuttava kuin äskettäin löydetty viikinkien kulta-esine.
Ei ole sattumaa, että arkeologian asiantuntijat pitävät sitä yhtenä viime vuosien merkittävimmistä löydöistä Mansaarella. Manx National Heritagen mukaan Klukas ja maanomistajan yhteistyö olivat ratkaisevassa roolissa sen varmistamisessa, että fragmentti ei vain säilynyt, vaan myös tutkittiin ja tuli yleisön ja tiedeyhteisön saataville.
Maasta museoon: muinaisen aarteen matka
Löytö on jo osa Man-saaren museon pysyvää näyttelyä, jossa se on esillä muiden saaren viikinkihistoriaa kertovien esineiden joukossa. Sen merkitys ulottuu kuitenkin museon seinien ulkopuolelle: se on esimerkki siitä, miten menneisyys näkyy nykyisyydessä, joskus yllättävällä tavalla. Se muistuttaa myös usein aliarvostetun etsivätyön tärkeydestä esineiden palauttamisessa, jotka ovat välttämättömiä juuriemme ymmärtämiseksi.
Lisäksi löytö on herättänyt uudelleen yleisen kiinnostuksen saaren viikinkien perintöä kohtaan ja odotetaan edistävän sekä uutta tutkimusta että kulttuurimatkailua alueella. Aarteet kertovat paitsi menneestä kunniasta myös nykyhetkestä, jossa historiaa kirjoitetaan jokaisen löydön myötä.
