Atlantin valtameren syvyyksiin kätketty titaninen geologinen jäänne on juuri noussut pintaan… geologien laboratorioissa. Tutkijat ovat löytäneet valtavia kivettyneitä muta-aaltoja, jotka ovat haudattuina yli 1000 metrin syvyyteen merenpohjaan Guinea-Bissaun rannikolla Länsi-Afrikassa. Tämä löytö on enemmän kuin pelkkä sedimentin kertyminen, se muuttaa käsitystämme Atlantin muodostumisesta ja sen yhteyksistä globaaliin ilmastoon yli 100 miljoonaa vuotta sitten.
Sisällysluettelo
Eiffel-tornin korkuiset vedenalaiset muta-aallot
Nämä valtavat aallot, joita kutsutaan sedimenttiaalloiksi tai ”kontuuridriftiksi”, ovat jopa 300 metriä korkeita ja yli kilometrin pituisia. Ne on tunnistettu seismisten tietojen avulla, joita on verrattu jo 1970-luvulla otettuihin ydinnäytteisiin. Niiden historiallinen ja ilmastollinen merkitys on kuitenkin tunnistettu vasta äskettäin Global and Planetary Change -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa.
Ne muodostuivat alueella, jota kutsutaan Atlantin ekvatoriaaliseksi portiksi, Afrikan ja Etelä-Amerikan geologisessa liitoskohdassa. Nämä ”portit” syntyivät, kun supermanner Gondwana jakautui mesozoisella kaudella, jolloin dinosaurukset hallitsivat maapalloa.
Atlantti on vanhempi kuin aiemmin on luultu
Tähän asti tutkijat ovat uskoneet, että Atlantin ratkaiseva avautuminen tapahtui noin 113–83 miljoonaa vuotta sitten. Uusien analyysien mukaan meriyhteyksien muodostuminen alkoi kuitenkin todellisuudessa noin 117 miljoonaa vuotta sitten. Korjaus on tietenkin vain muutaman miljoonan vuoden suuruinen, mutta sillä on vakavia seurauksia tuon ajan ilmaston ymmärtämiselle.
Tämä paljastus on nimittäin aiheuttanut merkittäviä muutoksia veden kiertokulussa Etelä-Atlantin suolaisen vesistön ja Keski-Atlantin makeamman vesistön välillä. Tuloksena syntyi eräänlainen ”vedenalainen vesiputous”, joka aiheutti näitä jättimäisiä muta-aaltoja.
Kun tektoniikka muokkaa ilmastoa
Kiinnostus tähän löytöön ulottuu paljon merigeologian ulkopuolelle. Se paljastaa suoran yhteyden tektonisten laattojen liikkeiden, merivirtausten ja globaalin ilmaston välillä. Ekvatoriaalisten porttien löytäminen olisi alun perin edistänyt väliaikaista globaalia lämpenemistä vähentämällä hiilen varastointitehokkuutta muodostuvissa altaissa.
Mutta meriyhteyksien vahvistuessa merien kiertokierto vakiintui, mikä johti ilmaston pysyvään jäähtymiseen liitukauden lopussa. Toisin sanoen: nämä ”portit” olivat avainasemassa ilmaston säätelyssä globaalilla tasolla.
Opetus ilmastolliselle tulevaisuudellemme
Ymmärrys siitä, miten menneisyyden merivirtaukset ovat vaikuttaneet ilmastoon, on tärkeää nykyisen ilmastonmuutoksen seurausten ennustamiseksi. Kuten tutkija Wisdyn Nicholson, yksi tutkimuksen tekijöistä, toteaa:
”Merivirtaukset ovat avainasemassa globaalin lämpötilan säätelyssä. Nykyisen kaltaiset häiriöt, jotka johtuvat jääpeitteiden sulamisesta, voivat olla vakavia.”
Tämä löytö on kirkas muistutus siitä, että planeetan tärkeimmät tasapainot säätelevät usein näkymättömät ja syvällä vaikuttavat mekanismit, jotka ovat joskus olleet piilossa miljoonia vuosia. Juuri näitä mekanismeja selvittämällä tiede antaa meille avaimet tulevien mullistusten ymmärtämiseen – ja mahdollisesti lieventämiseen.
