Tutkijat löysivät säännöllisiä karieksia, jotka eivät liittyneet aliravitsemukseen tai sairauksiin, ja esittivät uuden tulkinnan esi-isiemme suuontelon kehityksestä.
Sisällysluettelo
Fossiilisten jäännösten tutkiminen paljastaa yhä uusia yllättäviä yksityiskohtia esi-isistämme. Tutkijoiden kansainvälisessä tiedelehdessä julkaistu tuore löytö fossiilisista hampaista tarjoaa uuden lähestymistavan varhaisten hominidien evoluution ymmärtämiseen. Hampaiden kiilteen pienien onteloiden analysointi voi muuttaa ihmisen evoluution tutkimuksen.
Yllättävä löytö hammaskiilteestä
Tutkijat ovat löytäneet fossiilisten hampaiden kiilteestä pieniä syvennyksiä, jotka voivat antaa vihjeitä esi-isiemme kehityksestä ja evoluutiohistoriasta. Löytö on julkaistu Journal of Human Evolution -lehdessä, ja se voi muuttaa hominidien evoluution tutkimustapaa.
Vuosien ajan tutkijat ovat uskoneet, että nämä pienet ontelot muinaisissa hampaissa ovat seurausta esimerkiksi voimakkaasta stressistä tai aliravitsemuksesta lapsuudessa. Tuore analyysi kuitenkin osoittaa, että nämä matalat, pyöreät ja tasaisesti jakautuneet jäljet hammaskiilteessä voivat olla peräisin jostakin aivan muusta, paljon syvemmästä ja merkittävämmästä syystä.
Useilla lajeilla esiintyvä piirre
Kuoppia esiintyy jatkuvasti useiden hominidien lajien fossiilisissa hampaissa, erityisesti Paranthropus-suvussa. Tämä ryhmä on tunnistettu ensisijaisesti Etelä-Afrikassa ja sitä pidetään yhtenä Homo-suvun lähimmistä sukulaisista, johon nykyihminen kuuluu. Lisäksi nämä merkit on löydetty myös Australopithecus -lajista, joka on toinen keskeinen ryhmä evoluutiossamme ja todennäköinen esi-isä sekä Homo- että Paranthropus-suvulle.
Kuoppien esiintyminen fossiilisissa hampaissa voi viitata äskettäiseen yhteiseen esi-isään Paranthropus-suvussa (Journal of Human Evolution)
Tutkimus perustui Omo-joen laaksosta Etiopiassa löydettyjen fossiilien analyysiin. Alue on tunnettu runsaista muinaisten hominidien jäännöksistä. Tulokset osoittavat, että näitä kuoppia on löydetty eri lajien hampaista, jotka elivät Itä- ja Etelä-Afrikassa yli kaksi miljoonaa vuotta sitten. Tämä korostaa tämän piirteen merkittävää pysyvyyttä eri haaroissa evoluutioperheessämme.
Todisteita geneettisestä alkuperästä
Nämä merkit hammaskiilteessä ovat täysin erilaisia kuin ne, jotka ilmestyvät sairauden tai ravitsemuksen puutteen jälkeen, jotka ovat yleensä epäsäännöllisiä ja vaikuttavat tiettyihin hampaan alueisiin. Kuitenkin säännöllinen kuvio ja se, että ne esiintyvät pääasiassa takahampaissa eikä etuhampaissa, saavat tutkijat päättelemään, että nämä kuopat voivat olla perinnöllinen piirre eikä väliaikainen vika .
Arvioidussa fossiilikokoelmassa näiden kuoppien esiintyvyys oli paljon suurempi Paranthropus-lajeilla ja joillakin varhaisilla Australopithecus-lajeilla, kun taas ne olivat harvinaisia myöhemmillä Homo-suvun edustajilla tai Etelä-Afrikasta löydetyillä Australopithecus-lajeilla. Kaikki tämä viittaa siihen, että nämä ontelot ovat geneettisesti periytyvä piirre, joka säilyy tietyissä sukulinjoissa.
Uusi työkalu evoluution tutkimiseen
Näiden kuoppien järjestelmällinen havaitseminen voi olla hyödyllinen työkalu eri esi-isälinjojen erottamiseksi. Jos kaikilla Paranthropus-lajeilla on tämäntyyppinen kiille, näiden homogeenisten kuoppien esiintyminen auttaa vahvistamaan, että ne ovat peräisin yhteisestä esi-isästä. Näin tutkijat voivat rekonstruoida evoluutiopuun tarkemmin ja ymmärtää Australopithecus-suvun haarat, joista eri ryhmät ovat kehittyneet.
Lisäksi tämän piirteen havaitseminen lajeissa, kuten Homo floresiensis , joka tunnetaan pienestä koostaan ja joka on löydetty Indonesiasta , herättää kysymyksiä toistaiseksi vahvistamattomista evoluutioyhteyksistä. Jos samat piirteet löydetään näistä kaukaisista hominideistä, se voi viitata läheisempään yhteyteen varhaisten australopithecusten kanssa kuin Homo sapiens -lajiin.
Asiantuntijat huomauttavat, että tämän piirteen syntymisen ja merkityksen täydelliseksi ymmärtämiseksi tarvitaan vielä lisää tietoa. Uusien fossiilisten näytteiden tutkiminen ja niiden vertailu nykyisiin geneettisiin olosuhteisiin voi valottaa emalin kehitystä ja sen roolia eri ihmislajien sopeutumisessa.
Tämä löytö avaa uusia mahdollisuuksia hominidien evoluutiohistorian selvittämiselle. Jokainen fossiileista löydetty pieni yksityiskohta, kuten nämä pienet kuopat, on ikkuna menneisyyteen ja auttaa ymmärtämään paremmin yhteyksiä, jotka yhdistävät lajimme sen esi-isiin.
